Basics
Johdanto
Kantasolut ovat ihmiskehon "yleissoluja", jotka käyttäytyvät kahdella eri tavalla. Ne voivat sekä kopioida itseään että tuottaa muunlaisia soluja. Varhainen alkio sisältää kantasoluja, jotka hitaasti erilaistuvat tuottamaan kaikki kehon solut.
Kantasolujen lääketieteellinen merkitys
Alkioista peräisin olevia kantasoluja ei siirretä suoraan aikuisen kehoon, koska ne saattaisivat jatkaa itsensä kopioimista ja muuttua syöpäsoluiksi. Laboratorio-olosuhteissa solut voidaan kuitenkin periaatteessa ohjata kasvamaan miksi tahansa ihmiskehon soluksi. Näin voidaan luoda soluvarasto sellaisia soluja varten, joita ei voi normaalisti korvata, kuten sydän- ja hermosolut. Esimerkiksi selkäydinvammapotilaita voidaan ehkä auttaa ruiskuttamalla hermosoluja selkäytimeen. Hermosolut saattaisivat hidastaa tai jopa pysäyttää Parkinsonin taudin. Haimasolut voisivat pitää diabeteksen hallinnassa ja niin edelleen. Mahdollisuudet ovat valtavat, mutta näin tutkimuksen alkuvaiheessa on vaikea tietää, kuinka monesta näistä toiveista lopulta tulee toimivia hoitomuotoja. Toisaalta alkioiden käyttö tällä tavalla on myös hyvin kiistanalaista.
Info cards
Kantasolut ovat ihmiskehon "yleissoluja", jotka voivat sekä kopioida itseään että tuottaa muunlaisia soluja.
Alkiossa kantasolut erilaistuvat hitaasti tuottamaan kaikki kehon solut. Aikuisen kudoksissa kantasolujen tehtävä on tuottaa uusia soluja ihmisen elämän ajan.
Ihmisen kantasoluja on saatu:
• Alkioista
• Joistain aikuisen kudoksista (esim. luuytimestä)
• Napanuoran verestä
• Lapsivedestä
Tutkijat pystyvät eristämään kantasoluja ja säilyttämään niitä rajoittamattoman ajan laboratorioissa. Joitain kantasoluja on voitu ohjata kehittymään muuntyyppisiksi soluiksi (esim. hermo- ja ihosoluiksi).
Kantasolut, tai niistä saadut kehon solut, voivat ehkä hidastaa tai jopa pysäyttää joitain rappeuttavia sairauksia, korjata vahingoittunutta kudosta tai parantaa palovammoja.
Niin lapset kuin vanhuksetkin voivat kärsiä rappeuttavista sairauksista. Tällaisia sairauksia ovat:
• Parkinsonin tauti
• diabetes
• kystinen fibroosi
• MS-tauti
• lihasdystrofia
• leukemia
• hepatiitti
• osteoporoosi
Tutkimus on varhaisessa vaiheessa. Jonain päivänä kantasoluilla voidaan ehkä tehdä solujen korvaushoitoja, mutta vielä ei tiedetä, miten tehokkaita hoidot ovat.
Alkiokantasoluja saadaan yleensä koeputkihedelmöityksellä alkunsa saaneista alkioista. Solut otetaan, kun alkio on noin viikon ikäinen. Alkiossa on 30─150 erilaistumatonta solua ja se on 0,14 mm:n pituinen. Tämän jälkeen alkio tuhotaan.
Tutkimustarkoituksiin käytettävistä alkioista suurin osa on “ylijäämäalkioita” esim. koeputkihedelmöitys-hoidoista. Joissain tapauksissa ne on luotu erityisesti tutkimus-tarkoituksiin.
Koeputkihedelmöityksessä syntyy “ylijäämäalkioita”, kun luodaan enemmän alkioita kuin halutaan istuttaa. Tällä hetkellä Euroopassa on satoja tuhansia tällaisia alkioita varastoituna ja ne on tarkoitettu tuhottaviksi.
Kantasoluja löytyy aikuisen kudoksista kuten luuytimestä ja aivoista. Niitä on määrällisesti vähän ja niihin on vaikea päästä käsiksi.
Aikuisen kantasolut tuottavat yleensä vain muutaman tyyppisiä soluja riippuen niiden sijainnista (esim. luuytimen kantasolut tuottavat verisoluja, mutta eivät maksan soluja).
Tuoreiden tutkimustulosten mukaan aikuisen kantasoluista saattaa olla mahdollista saada erilaisia soluja (esim. luuytimen soluista hermosoluja). Tutkimus on kuitenkin vielä alkuvaiheessa.
Syntymän yhteydessä napanuoran veressä on kantasoluja. Niitä on enemmän kuin aikuisen kantasoluja, ne ovat helpommin saatavilla ja saattavat aiheuttaa vähemmän hylkimisreaktioita.
Jos napanuoran verisoluista voidaan saada toisentyyppisiä soluja, napanuoran verta voitaisiin ”tallettaa” pakastamalla syntymän yhteydessä, jotta kantasoluja olisi saatavilla myöhemmin elämässä.
Ihmisalkio kiinnittyy kohtuun noin viikon kuluttua hedelmöityksen jälkeen, jolloin ensimmäinen vaihe solujen erilaistumista kohti alkaa. Hermojärjestelmän ensimmäiset vaiheet kehittyvät 14 päivän jälkeen. Tämä on lainmukainen takaraja alkiotutkimukselle
Ennen 14 vuorokauden tutkimusrajaa alkio saattaa jakaantua kaksosiksi ja monet alkiot kokevat luonnollisen keskenmenon.
Joissain EU-maissa alkiokantasolututkimus on täysin kielletty. Joissain maissa tutkimus on sallittua ainoastaan koeputki-hedelmöityksistä ylijääneillä alkioilla. Iso-Britannia sallii alkioiden luomisen tutkimustarkoituksiin, myös alkioiden kloonauksen.
Isossa-Britanniassa on kiellettyä kloonata ihmisvauva, mutta laillista luoda kloonattu ihmisalkio kantasolujen tuottamista varten. Prosesseissa ei ole eroa, vaan kloonaustarkoitus ratkaisee.
Ihmisen ja eläimen hybridialkioita voidaan luoda poistamalla eläimen munasolusta geeniaines ja korvaamalla se ihmisen DNA:lla. Vuonna 2008 tutkijat Englannissa saivat luvan luoda tällaisen hybridin tutkimustarkoituksiin.
Terapeuttinen kloonaus pyrkii estämään potilaan kehoa hylkimästä kantasoluja vieraana kudoksena. Se tapahtuu ottamalla soluja kloonatusta alkiosta, joka on luotu potilaan omista soluista.
Terapeuttisessa kloonauksessa otetaan soluja potilaan kehosta ja ne yhdistetään munasoluun, josta on poistettu sen DNA. Näin luodaan kloonattu alkio potilaasta.
12. raskausviikko on raja sosiaalisista syistä tehtävälle abortille. Erityistapauksissa abortti voidaan tehdä 20. raskausviikolle asti. Lääketieteellisten syiden perusteella abortti on sallittu 24. raskausviikolle asti.
Vuonna 2004 YK:n kloonauskielto kumottiin. Kaikki jäsenvaltiot vastustavat lisääntymistarkoituksessa tapahtuvaa kloonausta, mutta jotkut maat haluaisivat kieltää myös kloonatuilla alkioilla tehtävän tutkimuksen, jonka muut taas sallisivat.
Sikiön aivojen rakenne kehittyy 10. raskausviikkoon mennessä. 12. raskausviikko on raja sosiaalisista syistä tehtävälle abortille. Erityis-tapauksissa abortti voidaan tehdä 20. raskausviikolle asti. Silloin sikiö alkaa reagoida valoon, ääneen ja muihin aistiärsykkeisiin. Lain mukainen raja alkio-tutkimukselle on kuitenkin 14 päivää.
Tutkijat voivat nyt käsitellä aikuisen ihon soluista peräisin olevia soluja ja palauttaa ne laboratoriossa alkiotilaan. Tämä on paljon helpompi ja tehokkaampi menetelmä kuin kloonaus.
- Vastaan: Ihmiselämä alkaa jo yhden solun tasolla.
- Puolesta: Pyhän Tuomas Akvinonilaisen kehityksellinen lähestymistapa: Jumala laittaa ihmissielun sikiöön vaiheittain: Vegetatiivinen sielu, sitten sensitiivinen sielu ja lopuksi ihmissielu.
Kattaa laajan kirjon näkemyksiä täydellisestä alkiokantasolututkimuksen vastustuksesta terapeuttisen kloonauksen hyväksyntään.
Muslimilain mukaan sielu saapuu sikiöön vasta neljännellä raskauskuukaudella. Valtavirtamuslimilain mukaan alkiokantasolututkimus on moraalisesti neutraalia.
Issue cards
Jos kantasolututkimuksen vastustajat eivät estä alkiokantasolujen käyttöön-ottoa, on mahdollista hoitaa useita nykyisin vielä kuolemaan johtavia sairauksia.
Milloin ihmiselämä alkaa?
Onko 14 päivän ikäinen alkio
• pelkkä solupallo;
• potentiaalinen ja kehittyvä ihmisolento;
• jo täysin ihminen?
Onko nykyisin kuolemaan johtavien sairauksien hoito riittävä oikeutus ihmisalkioilla tapahtuvalle kantasolu-tutkimukselle?
Onko alkioilla tehtävä kantasolututkimus väärin, koska ei ole hyväksyttävää tuhota uutta elämää edes sairaan ihmisen pelastamiseksi?
Pitäisikö meidän päättää itse millaisessa maailmassa haluamme elää ja olla välittämättä aiemmista moraaliarvoista?
Pitäisikö meidän varjella syvään juurtuneita ihmisarvoja eikä taipua kehittyvän tieteen luoman paineen alla?
Onko väärin luoda alkioita ainoastaan kantasolu-tutkimusta varten, mutta hyväksyttävää käyttää tutkimuksessa keino-hedelmöityksen ja alkiovalinnan ylijäämä-alkioita, jotka muuten tuhottaisiin?
Jos alkioita luodaan ainoastaan kantasolu-lähteiksi, kohdellaanko niitä silloin varaosavarastoina?
Tuleeko meidän sallia koeputkihedelmöitys ja PGD (alkion valinta geneettisten sairauksien välttämiseksi)?
Onko kloonattujen alkioiden luominen ja käyttö askel lähemmäksi vauvojen kloonausta?
Pitäisikö kloonattuja alkioita käyttää tutkimukseen vasta sen jälkeen, kun ylijäämä-alkioiden ja aikuisen kudoksen kantasolujen kaikki mahdollisuudet on tarkasti tutkittu?
Pitäisikö meidän asettaa tieteelle moraaliset rajat, jotka sallisivat ainoastaan sellaisen kantasolu-tutkimuksen, jossa ei käytetä alkioita? Saisimmeko silti kantasoluista kaiken toivotun hyödyn irti?
Perustuvatko alkiotutkimuksen 14 päivän raja ja abortin 24 viikon raja tieteeseen, moraaliin vai
ovatko ne vain satunnaisia lakiin perustuvia rajoja?
On ehdotettu, että YK kieltäisi kloonauksen. Pitäisikö yhteiskunnan pyrkiä rajoittamaan tiettyjä tieteen sovellutuksia? Vai tehdäänkö kaikki, minkä tiede mahdollistaa?
Kenen pitäisi olla mukana kehittämässä kantasoluteknologioita ja
kantasoluhoitoja
– hallituksen, yksityisten firmojen vai säätiöiden?
Pitäisikö kantasolu-tutkimukseen tarkoitetut rahat ennemmin siirtää ulkomaanapubudjettiin, jotta köyhien maiden terveydenhoitoa voitaisiin parantaa?
Pienentääkö vai suurentaako
kantasoluteknologia köyhien ja rikkaiden maiden välistä jakoa?
Jos kantasolututkimuksen rahoitus lopetettaisiin, loppuisi myös aikuisen kantasolujen tutkiminen leukemian hoitoon käytettävissä luuydinsiirroissa.
Annammeko väärää toivoa parantumisesta ihmisille, jotka sairastavat rappeuttavia tauteja?
Miten pitkälle kiistanalaista alkiotutkimusta on oikeutettua viedä, jotta ikääntyvä väestö eläisi pidempään? Entä jos erittäin vanhojen ihmisten elämänlaatua ei voida juuri parantaa?
Onko lääketieteellisellä tutkimuksella rajaa? Missä vaiheessa meidän tulee hyväksyä kuolevaisuutemme ja kärsimyksen olemassaolo?
Kuinka demokraattista kantasolututkimukseen liittyvien määräysten laatiminen on ja kuinka demokraattista sen tulisi olla?
Tutkijat eivät voi itse laatia omiin tarkoituksiinsa soveltuvia sääntöjä. Tämä koskee myös lääketieteellistä tutkimusta. Yhteiskunnalla on oikeus sanoa mielipiteensä siitä, mitä tulisi ja mitä ei tulisi tutkia.
Kantasolututkimus tarjoaa hyvät mahdollisuudet vakavien sairauksien hoitoon. Kenen tämä tärkeä tutkimus kuitenkin pitäisi rahoittaa? Kenen pitäisi maksaa kalliiden potilaskohtaisten kantasolujen ja erikoistuneiden taudin hoitoon käytettävien solujen luominen?
Indusoituja pluripotentteja kantasoluja (iPS-soluja) voidaan mahdollisesti käyttää vauvojen kloonaamiseen aikuisen soluista. Mitä sääntelyä tulisi ottaa käyttöön valvomaan sitä, miten iPS-kantasolututkimusta kehitetään ja sovelletaan? Miten voidaan laatia tulevaa kehitystä koskevia lakeja?
Jos tutkimus on tiukasti sääntelyn ja lainsäädännön avulla kontrolloitua, onko olemassa vaara, että tiede politisoituu liiaksi? Kuinka paljon vaikutusvaltaa ei-asiaatuntevilla poliittisilla edunvalvojilla pitäisi olla?
Story cards
Policies
Kantasolututkimusta tulee suorittaa ainoastaan aikuisen tai napanuoran veren kantasoluilla.
Aikuisen ja napanuoran veren kantasolujen lisäksi kantasolututkimusta voidaan tehdä myös alle 14 vuorokauden ikäisillä "ylijäämäalkioilla", jotka muussa tapauksessa tuhottaisiin.
Edellisen vaihtoehdon lisäksi kantasolututkimusta voidaan tehdä myös alkioilla, jotka on luotu koeputkihedelmöityksellä nimenomaan tutkimustarkoituksiin.
Edellisen vaihtoehdon lisäksi alkioita voidaan myös kloonata kantasolututkimusta varten.



FUND is a project funded by the European Commission (